Keitä me ollaan?

Maailman lyhiten vastaten: kolmihenkinen espoolainen perhe. Pureudutaan kuitenkin kolmeen asiaan jotka ovat meille hyvin lähellä sydäntä.

Rap

Jesse: Aloitin pelaamaan korista kymmenvuotiaana. Elettiin aikaa, jolloin koripallo- ja hiphop-kulttuuri sulautui kiihtyvässä tahdissa yhteen. Joukkuekaverit fiilistelivät esimerkiksi Wu-Tang Clania ja sieltä se kipinä itsellekin syttyi.

Sanna: Omat ekat muistot hoppiin nousee rippikoulukesältä, elettiin vuotta 1997. Ajeltiin mimmien kanssa skootterilla kolme päällä ja kuunneltiin Eminemin The Slim Shady LP:tä läpi kesän. Edelleen osaan sanat ulkoota, mutta ei kyllä lähde karaokessa vieläkään. Nas oli myös tiukka. Syksyllä kuvioita laajensi mm. Looptroop Ruotsista. Ja sit se olikin menoa.

Jesse: Kun Fintelligensin Voittamaton-video alkoi pyöriä Jyrkissä ja MTV:llä olin aivan yhtä hämmentynyt kuin kaikki muutkin. Yrittääkö joku oikeasti tehdä suomeksi räppiä? Tosissaanhan he olivat. Onneksi.

Sanna: Tosin ei sitä vieläkään ihmiset täysin oo sisäistänyt. Oon aina miettinyt miksi sitä joutuu jotenkin puolustella tai todistella jos tykkää ja kuuntelee räppiä? Ei kukaan selittele sitäkään, että kuuntelee nyt vaikka rokkia 😀 Jospa ne partaansanaureskelijat ottaisivat vähän enemmän selvää genrestä niin vois olla että niille kävis samoin kuin 900 muulle Finlandia-talolla vuoden 2019 Get Tomorrow:ssa, kun Cheek kävi kertomassa tädeille ja sedille kuinka tehdään bisnestä. Siellä sitten pöksyt märkänä päiviteltiin että ohhoh, onpa fiksu suomiräppäri. Niinhän ne monet ovat. Ja räppi on edelleen mahtavaa.

Jesse: Edelleen räppi on meille ykkösgenre, mutta kuunnellaan kyllä todella paljon muutakin. Muutenkin hiphopiin suhtautuu huomattavasti vähemmän otsa rypyssä kuin ennen. Kökkelistä ponnistaneen Tuomo&TK-duon Tuomoa lainatakseni: ”Edelleen kai hiphop for life / vaik sille voi jo hymyillä, ni suunnan silt sain”.

Safka

Sanna: Jos kokin ammatti ois ollut yhtä mediaseksikäs 20-vuotta sitten, niin oisin saattanut myöntää että salaa haaveilin jopa köksän open ammatista. Muistan ku mietin et oisin ollut se siistimpi köksän ope, jonka kaa tehtäis kaikkee hyvää, ei mitään mokkapaloja. Ei musta sit tullut. Mut harrastuksena mitä mainioin! Ja on ollut hienoo huomata, miten alan arvostus on huimasti kasvanut vuosien aikana.

Jesse: Mullakin oli yläasteella valinnaisena aineena pitkä köksä. En mä kyllä silti hirveesti muuten ruokaa laittanu. Yksin opiskeluaikana ruoanlaitto oli lähinnä nakkeja ja ranskalaisia.

Sanna: Mä tykkään laittaa ruokaa fiiliksellä ja maku edellä. Harvoin jaksan mittailla mitään, siksi oonkin superhuono leipomaan. Se on eri laji se. Vaikka mä harvoin katon reseptejä hirveen tarkkaan, mulla on edelleen tallessa niitä jostain 2000-luvun alusta. Ne parhaat suosikkireseptit on koottu kaikki samoihin kansiin.

Jesse: Oon aina ollut vähän kallellaan Amerikan suuntaan, kun on sukuakin siellä. Tää näkyy vahvasti myös mun ruoanlaitossa. Hampurilaiset ja BBQ siis kiinnostaa vahvasti. Ja amerikkalaiseen ruokakulttuuriin toki mahtuu todella paljon ja alueellisia eroja on paljon.

Sanna: Jos mun pitäis valkata suosikkikeittiö mitä söisin loppuelämän, se ois meksikolainen. Kokkaan ku oon onnellinen, oon onnellinen ku kokkaan. Samalla se toimii terapiana sillon kun joku asia stressaa kovaa. Joku alkukantanen tunne siitä et saa tarjota perheelle ja ystäville ruokaa ja viettää aikaa yhdessä sitä tehden ja siitä nauttien. Voiko muka olla jotain parempaa?

Bisse

Jesse: Asuin intin jälkeen Oulussa pari vuotta. Siellä asuessani muistan ekan kerran juoneeni Brooklyn Breweryn oluita ja tätä pidän mun craft olut -kiinnostuksen alkuna. Opiskelijabudjetilla silloin juominen painoittui kuitenkin lähinnä bulkkilageriin.

Sanna: Mähän olin siiderimuija vielä 5 vuotta sitten. Alkuun se oli Fizz, sitte Strongbow ja Westons. Ahtojäillä kiitos. Kunnes tajusin, että täähän on yks iso galaksi ja oluita löytyy aivan laidasta laitaan. Muutaman vuoden työura Alkossa vei myös työn puolesta lähemmäs oluita ja imaisi mennessään. Hauskinta mun mielestä on miettii sopivia ruokia oluille, vai miten päin se meni? Lempiolutta on lähes mahdoton valita, koska se riippuu niin tilanteesta. Yks mieleenpainuvimmista oluista on edelleen Goose Islandin Bourbon County Brand Stout. Siihen liittyy paljon hyviä muistoja. Vanhoja ja uudempia.

Jesse: Aika monta kuutiota ehti virrata vettä Aurajoessa ennen kuin innostus lopulta puhkesi kukkaan. Kyllähän erilaisia oluita tuli vuosien varrella juotua, mutta vasta noin kolme-neljä vuotta sitten aloin hieman tarkemmin miettimään millaiset oluet itselle oikeasti maistuu ja mitä eroja eri oluttyyleillä on. Lempparityyleiksi on selkiytynyt IPAt ja Imperial Stoutit mielellään tynnyrikypsytettyinä. Lempiolut on kuitenkin edelleen se, joka on auki ja nenän edessä.