Talvipuutarha @ Kustaa Vaasa

Lauantaina 7.12. päästiin testailemaan Suomen ensi-illassa olleita Bräugier-panimon oluita Kustaa Vaasan Talvipuutarhassa. Samalla päästiin maistamaan myös yhden lempparipanimomme Olarin Panimon ensimmäistä omenasiideriä sekä tuplatynnyrikypsytettyä imppi stouttia! Kiitos vielä kutsusta, joka kolahti tapahtuman järjestäjältä Bönthöö Bönthöö -blogin Teemulta. Oli ilo ja kunnia osallistua!

Kustaa Vaasa on vuonna 1962 perustettu pettämätön Kallion pubi, mistä saa myös erinomaista sapuskaa. Iso käsi tapahtuman aikana tarjolla olleelle festarimukille, joka oli nokkela keksintö kupista tarjotusta spydäristä. Piti vielä varmistaa kokilta, että taisi olla talon omat lihapullat ja niinhän se olikin! Myös kasvisdippilautanen toimi mainiosti oluiden kanssa.

Talviterassi taas on vastikään avautunut Kustun lisäosa. Ympäri vuoden avoinna olevalla lämmitetyllä terassilla kelpasi nauttia bisseä ja seurata Kallion vilinää. Tastingin aikana klo 14 mahtui vielä hyvin sekaan, mutta iltaa kohden paikka oli tupaten täynnä hyväntuulista pikkujoulukansaa.

Tastingissä päästiin ensin maistelemaan Bottle Cap Importin maahantuomia saksalaisen Bäugierin oluita suoraan Berliinistä. Bottle Capin Vili Lyytikäinen esitteli tuotteita ja kertoi panimon viimeisimmät kuulumiset. Panimon High As a Dragon DDH IPA nousi lähes yksimielisesti porukan suosikiksi, vaikka eipä kylmäksi jättänyt myöskään Fugger the Rich. Erittäin tasapainoinen ja tyylille uskollinen west coast DIPA. Iloksemme löysimme Bottle Capin maahantuomia berliiniläisiä oluita myös jälkeen päin omasta lähikaupasta ja nehän tempastiin testattavaksi myös!

Olarin Panimon herkkuja päästiin maistelemaan Hanna Montosen johdolla. Pitkän odotuksen jälkeen panimon ensimmäinen siideri oli saatu pulloon ja mukaan tastingiin. Myös imperial stout oli kypsynyt valmiiksi pullotettavaksi ja tätä päästiin myös herkuttelemaan ensimmäisten joukossa! Tuotteet oli tosiaan niin uusia, että etiketeistä nähtiin draftit Hannan koneelta, mutta pulloihin ne eivät vielä olleet tässä vaiheessa ehtineet. Juomat olivat niin herkullisia, että niitä oli pakko nauttia silmät kiinni, joten eipä siinä olisi ehtinyt etikettejä tuijottelemaankaan!

Tehtiin bonarina myös nopea haastis Teemun (Bönthöö bönthöö) sekä Vilin (Bottle Cap) kanssa, missä syvennytään muutaman sanan verran jätkien bisneksiin!

Kaiken kaikkiaan, huippuhauska tapahtuma, loistavat juomat sekä mahtava jengi! Kiitos vielä kaikille mukana olleille!

Buffalo Bao

Taiwanilaiset höyrysämpylät eli Gua Baot täytetään tällä kertaa wings-henkisellä buffalo kanalla, sellerislaw:lla ja aasialaisella porkkanasaldella. Täydellinen resepti vaikka illanistujaisiin tai peli-iltaan!

Toimii hyvin myös pulled pork täytteellä, possun ohje löytyy edellisestä postauksesta! Takuupehmeet sämppärit voi valmistaa halutessaan jo etukäteen. Höyrytykseen voi käyttää myös kattilan höyrytysosaa, mikäli ei omista puista höyrytyskoria. Nyt käytössä ollut Beijin8 -kori löytyi Prismasta alle parilla kympillä. Vahva suositus korille!

Resepti

Gua Bao -sämpylät

2dl vettä
1 1/2 tl kuivahiivaa
3 rkl ryöpsiöljyä
6 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa

  1. Sekoita hiiva ja öljyt kädenlämpöiseen veteen
  2. Sekoita kuivat keskenään jauohot, sokeri, leivinjauhe ja suola
  3. Lisää neste ohuena nauhana kuivien aineiden sekaan. Lisää tarvittaessa jauhoja vähän kerrallaan.
  4. Siirrä kohoamaan liina alle 45 minuutiksi.
  5. Poista ilmakuplat ja tee taikinasta tanko. Jaa 12 osaan.
  6. Pyöritä palat palloiksi.
  7. Kauli palloista noin 1/2 sentin paksuiset kiekot.
  8. Öljyä kiekot kevyesti ja taita kahtia.
  9. Anna nousta liinan alla puolisen tuntia.
  10. Laita kattilaan n. 2cm vettä pohjalle kiehumaan. Tarkista ettei höyrytyskori osu veteen!
  11. Kypsennä sämpylöitä höyryssä 6-9 min. Pidä kansi kiinni kypsennyksen ajan.

Porkkanasalaatti aasiatwistillä

2 porkkanaa
3 kevätsipulia varsineen
chiliä
3 rkl sesamöljyä
1 tl kalakastiketta
1 limen mehu
2 rkl soijaa

  1. Suikaloi porkkanat kuorimaveitsellä, pilko kevätsipulit ja chili. Heitä kulhoon.
  2. Sekoita kastikkeen aineet.
  3. Kippaa sekaan.

Sellerislaw

1/2 dl majoneesia
1/2 dl kreikkalaista/turkkilaista jugurttia
3 tl hot saucea (esim. Texas Pete)
0,5 tl valkosipulijauhetta
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria/valkopippuria
3 sellerinvartta
1 porkkana
4 kevätsipulia
reilusti sinihomejuustoa

  1. Sekoita kulhossa majo, jugu, hot sauce ja mausteet
  2. Tee selleristä ohuita siivuja, raasta porkkana, pilko kevätsipuli. Sekoita.
  3. Murustele juusto sekaan.
  4. Heitä kastike mukaan ja sekoita.

Revitty kana

1-2 grillikoipea per syöjä
hot saucea (esim. Texas Pete)
voita

  1. Revi kanat.
  2. Lämmitä ja sekoita kattilassa voi ja hot sauce.
  3. Heitä kanat sekaan. Anna lämmetä pari minuuttia.